keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Esikoiden lumoa pihalla

Jatketaan kevään upeilla kukkijoilla nimittäin esikoilla (Primula).  Esikoiden lajeja löytyy 400-500, joten löytyy kyllä varmasti jokaisella joku mieluinen.:) 

Tähkäesikko on minullla vain haaveissa,sillä useasta ostotaimesta huolimatta ne eivät ole selvinneet talvesta. Japaninesikko on myös kaunis ja palloesikoita toivoisin,että olisi enemmän. Yksi pikkuinen reppana taimi löytyy, jossa taisi yksi kukkanen olla tänä keväänä. Olen nähnyt upeita kuvia, joissa palloesikoita on suuressa ryhmässä ja ne ovat kertakaikkisen kauniita.

Loistoesikko Primula elatior-hybr

Kevätesikko Primula veris

Kevätesikko Primula Veris


Primula auricula- hybr




lauantai 16. toukokuuta 2015

Suosikki kukkijoita

Kevät on mitä ihaninta aikaa kun luonto herää eloon. Sitä ei malttaisi millään odotella,että edes joku kukkanen alkaisi kukkimaan ja muutaman viikon sisällä kukkii jo useampia. Tämä tahtii jatkuu syksyyn asti, joten kuvattavaa pihalla riittää. Uusimmat tulokkaat on odotetuimpia kukkijoita mutta vanhoistakin kukkijoista löytyy suosikkeja, joita odotan joka vuosi yhtä innokkaana. Yksi suosikeistani on olleet punaiset kaunokaiset, jotka parin vuoden takainen talvi vei kokonaan. Viime vuonna istutin omia siemen kasvatus kaunokaisia mutta nämä ovat valkoisia eikä niillä ole samanlaista tunnelujuutta kuin äidiltä saamissani punaisissa kaunokaisissa. Olisin muuten voinut pyytää äidiltä niitä lisää mutta hänen kaunokaisilleen kävi samoin.


Kuvat toukokuulta 2012.



Akileijat kuuluu myös suosikkeihini. Eivät siksi, että leviävät joka paikkaan vaan niin kukkien muotojen ja värien takia. Monimuotoisuus on näiden kukkijoiden valttikortti.Akileijat risteytyvät helposti, joten uusia väriyhdistelmiä syntyy joka vuosi.






Mitkä ovat teidän suosikki kasvejanne?


lauantai 3. tammikuuta 2015

Kuunliljat

Kuunliljat eli hostat on lähellä sydäntä. Niissä ei viehätä niinkään kukat vaan lehtien kauniit muodot ja väritykset. Näitä haluaisin ja aionkin hankkia lisää istutuksiini. Osan kuunliljoista olen ostanut, osan saanut vaihdoista ja muutama täällä oli kun ostimme talon.

Nämä jo löytyvät pihalta (suluissa ostopaikka/mistä saatu ja hankinta vuosi)

Hosta Fragnant Blue (Bauhaus 2014)
Hosta Queen Josephine (Bauhaus 2014)
Komeasinikuunlija
Hosta Sum and Substance (Bauhaus 2014, Kauppila 2014))
Hosta Cherry Berry (Prisma 2014)
Hosta Orange Marmelade (Prisma 2014)
Hosta Fire and Ice (Prisma 2014)
Hosta fortunei  Minuteman (Prisma 2014)
Hosta June (Prisma 2014)
Hosta Frances Williams (vaihto 2014)
Hosta Bid Daddy (vaihto 2014)
Hosta Jurassic Park (Darwin 2014)
Hosta Restless Sea (Darwin 2014
Hosta Big Mama (Darwin 2014)
Hosta Brim Cup (Darwin 2014)
Hosta Broadway (Darwin 2014)
Hosta Hanky Panky (Darwin 2014)
Hosta La Donna (Darwin 2014)
Hosta Popcorn (Darwin 2014)
Hosta Praying Hands (Darwin 2014)
Hosta Shade Fanfare (Darwin 2014)
Hosta Fragnant Bouquet (Vaihto Liiltä 2013)
Hosta Guacamole (Vaihto Liilta 2013)



Darwin kimpasta tullut kuunlilja tai näin muistelisin. Mikään nimi ei tosin vastannut tämän kasvin ulkonäköön.




Tämä kuunlija oli pihalla kun ostimme talon.

Tämä nimetön on äidiltä saatu jakopala.