tiistai 9. syyskuuta 2014

Vuoden Darwin ruljanssi on vihdoin ohi

Olipahan urakka. Tuntui ihan työltä tai jopa rankempaa kuin oma työ. Klorofylli porukan kanssa tehtiin kimppatilaus Darwin plants nimiseen firmaan. Tämä tehdään joka vuosi ja kimppaan on kova tunku. Kaikki haluaisivat mukaan mutta vain kourallinen pääsee. Tänä vuonna järjestettiin kahden kimpan sijasta yksi johon sai osallistua koko Suomesta. Paikkoja kimppaan oli 57.  Alkuun odoteltiin kauan Darwinin nettisivujen aukeamista mutta päätettiin mennä ihan kataloogin perusteela kun nettisivuja ei ole vieläkään päivitetty.  Listalla oli kasveja jo pohjalla tosi paljon ja joakisella oli vielä kaksi omaa toivetta jotka sai esittää. Mun toiveina oli Heuchera Georgia Peach ja Hosta Lakeside Dragonfly. Torstaista maanantaihin olin jatkuvasti netissä ipadilla tai puhelimella.
Keskustelusivustoja piti jatkuvasti seurata fyllissä ja vaihdella kasveja. Joka ilta klo 19.00 sai taas alkaa esittämään toiveita ja ne lisättiin listalle josta jokainen niitä sitten napsi. Kaikille ei tietenkään riittänyt kaikkea koska kasveja oli rajallinen määrä, mutta kyllä mä olen hyvinkin tyytyväinen saldooni. Kaiken kaikkiaan 124 kasvia saapuu keväällä mulle.Huh! Toki jotain niistä varmaan jää pois niin kuin viime vuonnakin kun oli sato pilalla tai kasvit jo loppu.  Ikimuistoista touhua kyllä vaikka kerryttääkin kamalasti univelkaa ja töitä saa painaa taas kahden edestä,että kasvit saa maksettua. Mutta on nämä kasvit semmoisia aarteita ettei joka pihalla tule vastaan joten niistä on valmis maksamaankin.  :)

Viikonloppu menikin aika pitkälti puhelinta kytätessä mutta kyllä pihallakin ehti käydä kukkapenkissä kääntymässä. Tilattiin kolme kuutiota mäntyhaketta kukkapenkin koristeeksi mutta sitä ennen oli se kovin työ edessä, nimittäin rikkaruohojen nyppiminen. Kukkapenkit on olleet kesän ihan ilman huolenpitoa ja se niistä huokuukin. Kukkasia ei juuri näy rikkaruohojen joukosta. :D Sitten pihalla odottaa paljon kasveja taimivaihdosta ja alennusmyynneistä.  Niitä olen lisäillyt joka tyhjään koloon isoimpaan kukkapenkkiini mutta vielä sinne niitä mahtuu. Haketta on saanut siihen penkkiin jo melkein puoliväliin ja toinen kukkapenkki on myös puoliksi valmis. Touhuun kuluu vaan niin rutosti aikaa kun nyppii rikkaruohoja, istuttaa uusia, siirtelee vanhoja ja kärrää haketta. Nautin silti joka hetkestä kun saan pihalla viettää. Tiedän, että lopputuloksesta tulee upea joten on se työnsä ja hintansa väärti. Ensi vuonna ei toivon mukaan tarvitse nyppiä rikkaruohoja vaan toivottavasti riittää kun lisää haketta.  Kukkapenkkejä on tosin monta vileä jäljellä joten työnsarkaa kyllä riittää mutta nähtäväksi jää riittääkö hake.:D

Tässä tämän vuoden pionikukintoja. Kuivasta kaudesta huolimatta pionit kukki upeasti ja ihan mahtavan kokoisilla kukinnoilla.